INNOKKAAT RAKENTAJAT

Olemme siis rakentaneet 2 taloa aiemmin ja kolmas projekti alkaa muutaman viikon sisällä kun kevään on vihdoin ennustettu etenevän. Meiltä on monesti kysytty, että miten te jaksatte taas rakentaa? Yksinkertaisesti siksi, että rakentaminen on meistä kivaa! Palataan vähän ajassa taaksepäin ja kerron hieman enemmän meidän rakennushistoriastamme.

Ensimmäinen talomme nousi Espoon Vanhaankartanoon vuonna 1999. Rakentaminen aloitettiin huhtikuussa ja jouluksi muutettiin uuteen kotiin. Aika nopeasti siis kun kysymys ei ollut talopaketista. Nuoren parin budjetti ei ollut suurensuuri ja niin paljon tehtiin itse kuin voitiin ja osattiin. Rakennusaika asuttiin tontilla vanhassa talossa, jossa ei ollut juoksevaa vettä. Virittelimme eteiseen kuivakäymälän ja pesuvesi lämmitettiin vedenkeittimellä. Enää ei kyllä jaksaisi asua noin alkeellisesti, mutta silloin se oli hyvä tapa säästää rahaa ja olihan se kätevää asua työmaalla. Raksalla oltiin hommissa kaikki illat ja viikonloput. Päivätyön ohella. Olisi siis kaiken järjen mukaan kuvitellut olevan rankkaa, mutta eipä ollut. Kaikki oli vaan niin kiinnostavaa ensikertalaiselle. Oltiinhan me aika nuoria silloin joten energiaa riitti ja lapsettomina aikaakin. Talo oli pienehkö puutalo (n.130 neliötä) ja se tehtiin paikan päällä pitkästä tavarasta. Mies pystytti rungon isänsä kanssa ja talkoolaisia oli apuna monissa vaiheissa. Itse tein kaikenlaista mm. sivelin vedeneristeet ja saumailin laatoitukset, villoitin seiniä ja kattoa (pirullisinta hommaa mitä tiedän, lasipölyä kaikki röörit täynnä) ja muurasin sokkeleita. Sittemmin ei olekaan sellaisia hauiksia ollut kuntosaliharrastuksesta huolimatta...

Tosiasia on se, että suunnittelija ei opi missään koulussa tai toimistolla niin paljon rakentamisesta kuin itse konkreettisesti tekemällä, joten se oli hyvää oppia myös ammattiani ajatellen. Ensimmäisen oman talon rakentamisen myötä uskaltauduin suunnittelemaan itsenäisesti koteja muutamille perheille ja koska se tuntui niin omalta jutulta, alkoi itää ajatus oman yrityksen perustamisesta ja pientalojen suunnitteluun keskittymisestä. Olin silloin töissä Suomen suurimmassa arkkitehtitoimistossa Equator Oy:ssä ja osallistuin Nokian konttorien suunnitteluun ja muihin isompiin hankkeisiin. Kotien suunnittelu vei kuitenkin niin mukanaan, että äitiyslomalta en sitten enää palannutkaan työpaikalleni vaan heittäydyin aika lailla tyhjän päälle ja ryhdyin yrittäjäksi.



Ensimmäinen talomme Espoon Vanhassakartanossa

 

Perheen kasvaessa ja Suunnitteluriihen perustamisen jälkeen talo alkoi jäädä aika pian pieneksi ja päätimme rakentaa uuden talon. Tontti löytyi Kirkkonummen Veikkolasta Perälänjärven rannalta. Rakentaminen aloitettiin syksyllä 2004 ja muuttamaan päästiin syksyllä 2005. Itse en silloin osallistunut varsinaisiin rakennustöihin vaan hoidin ainoastaan arkkitehti- ja pääsuunnittelun sekä sisustusmateriaalien valinnan. Perheeseen oli juuri syntynyt toinen lapsi, joten kahden pienen lapsen kanssa ei vaan yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta osallistua varsinaiseen rakennustyöhön. Mies sen sijaan uurasti illat ja viikonloput raksalla, joten perheen yhteinen aika jäi aika vähille tuon vuoden aikana. Talo nousi n. 2800 neliön tontille Lammin valuharkoista ja huoneistoalaa siinä oli n.230 neliötä. Rakennus muodostui kolmesta erillisestä siivestä, joita erottivat lasikäytävät. Oli siis varsin monimuotoinen ja suomalaisittain erikoinen ratkaisu. Muuttaessamme yksi siivistä oli sisätöiltään kesken ja sitä sitten viimeisteltiin muuton jälkeen. Rakennusväsymys iski aika lailla, joten puolisen vuotta siihen taisi mennä ennen kuin ensimmäiset löylyt päästiin ottamaan.

Veikkolan talon pohjapiirros

 

Julkisivu järvelle

Kolmannen talon ajatus alkoi pyöriä mielessä 10 vuotta myöhemmin. Olimme kyllästyneitä ison nurmipihan hoitoon ja etsinnässä oli helppohoitoisempi paikka. Siinä vaiheessa oli itsestään selvää, että se nousee Veikkolaan, koska lasten koulut ja kaverit oli siellä ja viihdyimme siellä hyvin. Kun myyntiin tuli meitä miellyttävä kalliotontti, päätettiin ostaa se ja alkaa rakentamaan sitten kun vanha talo saataisiin myydyksi. Asuntomarkkinoilla elettiin silloin varsin haastavaa aikaa eikä moottoritien läheisyyskään helpottanut asiaa, joten talon myynti ei käynytkään ihan kädenkäänteessä. Jälkeenpäin ajateltuna se oli hyvä juttu, koska vuotta myöhemmin tytär oli lähdössä lukioon Helsinkiin ja pojan jalkapallotreenit oli 4 kertaa viikossa Helsingissä ja lisäksi pelejä ympäri pääkaupunkiseutua, joten matkustelu vei tosi paljon aikaa. Kun kaiken tuon päälle poika vielä ilmoitti, että haluaa urheiluyläasteelle Helsinkiin niin yhtälö Veikkolassa asumisesta alkoi tuntua älyttömältä. Sitten löytyi hieman sattumaltakin kiva merinäköalatontti Helsingin Jollaksesta ja homma oli sillä selvä. Veikkolan tontti myyntiin ja uuden talon paikka vaihtuikin lennossa pääkaupunkiseudun toiselle puolelle. Nyt asustelemme rakennusajan Pikku-Huopalahdessa ja ei voi muuta sanoa kuin että oli täysin oikea ratkaisu lähteä Veikkolasta. Elämä on kaikille niin paljon helpompaa kun kaikki on lähellä ja arki pyörii pienemmällä alueella!