Pääsuunnittelijan rooli on ehkä rakennushankkeen epämääräisin suunnittelijan rooli.
Varsinkin jos pääsuunnittelija ja arkkitehti ovat sama henkilö, monesti
rakennuttajalle ei edes projektin lopuksi ole selvää mikä on ollut pääsuunnittelijan
osuus. Lupakuvista puhutaan myös pääpiirustuksina, joten pääsuunnittelija
mielletään usein niiden tekijäksi. Pääsuunnittelija ei kuitenkaan nimityksestä
huolimatta varsinaisesti suunnittele mitään.
Pääsuunnittelijan vastuut on määritelty maankäyttö- ja rakennuslaissa ja on rakennushankkeen pakollinen
osapuoli. Lyhykäisyydessään pääsuunnittelija vastaa suunnittelun
kokonaisuudesta ja sen laadusta. Pääsuunnittelija on siten aina parhaiten
perillä suunnitelmien kokonaisuudesta. Pääsuunnittelijan toimenkuvaan kuuluu selkeästi
kolme osa-alueetta: Rakennusvalvonnan kanssa asiointi, eri suunnittelualojen
suunnitelmien yhteensovittaminen ja rakennustyön lopputuloksen tarkistaminen.
Yhteydenpito rakennusvalvonnan kanssa sisältää lähtötietojen selvittelyn,
luonnosten ennakkoesittelyn, rakennusluvan valmistelun sekä jättämisen ja rakennusvaiheessa
tarvittavien asioiden selvittämisen. Pääsuunnittelija myös osallistuu rakennusvalvonnan
aloituskokoukseen. Rakennusaikaisista muutoksista hän on tarvittaessa
yhteydessä rakennusvalvontaan ja hankkii tarvittaessa luvan muutoksille.
Pääsuunnittelija valvoo, että eri suunnittelualojen (arkkitehti-, rakenne-,
lvi-, sähkö-, piha- ja sisustussuunnittelu) suunnitelmat muodostavat yhtenevän
kokonaisuuden rakentamista koskevien määräysten mukaisesti. Lisäksi hän
tarkistaa, että suunnitelmat ovat riittävän laajat. Jokainen suunnittelija
kuitenkin vastaa omista suunnitelmistaan ja niiden oikeellisuudesta.
Esimerkiksi rakennesuunnittelija vastaa rakennelujuuslaskelmistaan eikä
pääsuunnittelija vastaa niiden oikeellisuudesta. Suunnittelijoiden kesken
yhteydenpito pientalokohteissa hoituu pääsääntöisesti puhelimitse ja
sähköpostilla. Suunnitelmia lähetetään suunnittelijoiden kesken ristiin ja
kommunikointi tapahtuu pitkälti suunnittelijoiden kesken. Silloin jos johonkin
asiaan kaivataan rakennuttajan mielipidettä, otetaan hänet mukaan keskusteluun.
Pääsuunnittelija tarkastaa kaikki suunnitelmat ennen kuin niitä leimataan
rakennusvalvonnassa ja hän myös valvoo, että rakenne- ja lvi-suunnitelmat on
toimitettu rakennusvalvontaan kyseisen kunnan ohjeistuksen mukaisesti.
Rakentamista valvoo vastaava mestari, mutta pääsuunnittelija tarkastaa lopuksi,
että kohde on rakennettu pääpiirustusten mukaisesti. Rakentamisen aluksi
pääsuunnittelija käy työmaalla tarkistamassa suunnitellut lattiakorot sen
jälkeen kun rakennusten nurkat ja lattiakorot on merkitty työmaalle. Jos
rakennusaikana tehdään jotain muutoksia suunnitelmiin, niistä on aina oltava
yhteydessä pääsuunnittelijaan, joka arvioi muutoksen toteutuskelpoisuuden ja
niiden mahdollisesti tarvitsemat muut toimenpiteet ja selvitykset. Joidenkin
muutosten osalta voidaan tarvita hyväksyntä myös rakennusvalvonnalta ja
pääsuunnittelija huolehtii siitä. Pääsuunnittelija käy työmaalla ennen
loppukatselmusta tarkastamassa suunnitelmien mukaisuuden, mutta rakennus- ja
lopputarkastuksissa pääsuunnittelijan läsnäolo ei ole tarpeellista.
Pääsuunnittelijan koulutusvaatimukset ovat väljemmät kuin esimerkiksi
arkkitehti- tai rakennesuunnittelijan. Rakennusvalvonta arvioi aina
lupakäsittelyn yhteydessä tapauskohtaisesti sopiiko kyseinen henkilö
pääsuunnittelijaksi. Pääsuunnittelijana voi toimia esimerkiksi arkkitehti tai
vastaava mestari. Yleensä pääsuunnittelijana on kohteen arkkitehti, joka onkin
luontevinta. Esimerkiksi luonnosten esittely rakennusvalvontaan on helpompaa
kun suunnittelija voi itse neuvotella mahdollisista muutoksista lupakäsittelijän
kanssa kuin jos välissä olisi joku kolmas henkilö. Arkkitehti myös tietää
taustat miksi piirustukset ovat sellaiset kuin ovat ja esimerkiksi työmaa-ajan
muutoksien aiheuttamat vaikutukset suunnitelmiin on helpompi arvioida
kokonaisuuden kannalta. Lisäksi pääsuunnittelijan täytyy olla perillä
suunnitteluun liittyvistä rakennusmääräyksistä ja tämä vaatii tietysti
tietämystä niistä ja arkkitehdin koulutukseen nuo sisältyvät.
Valmistaloprojekteissa pääsuunnittelija yleensä palkataan itse. Talotoimittajat
eivät siis koskaan toimi pääsuunnittelijoina tai ainakaan minä en sellaiseen
toimijaan ole törmännyt. Arkkitehtisuunnittelija nimetään usein talotehtaan
puolesta ja rakennuttaja hoitaa pääsuunnittelijan palkkaamisen. Näissä
tapauksissa pääsuunnittelija käy läpi talotehtaan suunnittelijan tekemät
piirustukset ja kommentoi niissä havaitsemiaan puutteita tai muutostarpeita.
Pääsuunnittelija esittelee suunnitelmat rakennusvalvontaan ja välittää
eteenpäin tiedon mahdollisista muutostarpeista talotehtaan suunnittelijalle.
Pääsuunnittelu kestää siis käytännössä koko rakennusprojektin aina suunnittelun aloituksesta lopputarkastukseen. Pääsuunnittelun hinta n. 200 neliön talolle pyörii pääkaupunkiseudulla
1500-2500€ tuntumassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti