maanantai 18. kesäkuuta 2018

KEITTIÖN SUUNNITELMAT VALMIIT


Keittiökalusteiden suunnittelu on hyvä aloittaa hyvissä ajoin. Rakennuslupakuviin keittiö pitää jo esittää kalusteineen ja laitteineen, mutta tarkempi mitoitus voi tuossa vaiheessa olla vielä auki. Yleensä heti luvan saamisen jälkeen tai jopa rinnakkain lupakäsittelyn kanssa käynnistyvät kuitenkin lvi- ja sähkösuunnittelu ja he tarvitsevat kalustekuvat suunnittelua varten. Keittiösuunnittelun myötä voi myös tulla tarvetta siirtää ikkunaa tai muokata keittiön mittoja, joten suunnittelu on järkevämpää tehdä jo luonnosvaiheessa. Minulla oli meidän keittiöstä niin selkeä näkemys aina laitteiden sijoituspaikkoihin asti, joten tarkempi suunnittelu tehtiin vasta juuri ennen muiden alojen suunnittelun aloitusta.

Meidän keittiökalusteet tilasimme Puustellilta. Halusimme panostaa nimenomaan keittiön laatuun kun se on kaikista kovimmalla kulutuksella ja sen uusiminen tulevaisuudessa on kallis investointi. Puustellin kotimaisuus ja pitkä kokemus kalustetoimittajana sekä heidän tuotteidensa pitkäikäisyys ja laadukkuus vakuuttivat meidät. Toiveenamme on nimenomaan, että keittiö on vielä 10 vuodenkin päästä hyvännäköinen ja toiminnallisesti kuin uusi.  Laitteet jätimme paketista pois, kun niiden ominaisuuksiin täytyy vielä perehtyä paremmin ajan kanssa.

Keittiösuunnitelmamme teki taitava Erja Oksanen, jolla on pitkä kokemus kalustesuunnittelusta. Vaikka minulla oli selkeä näkemys monista asioista, arvostin suuresti hänen kokemustaan toiminnallisella puolella vaikka toki hän kiinnitti myös erityisen paljon huomioita keittiön visuaaliseen puoleen. Mitä yksinkertaisemman näköistä ollaan tekemässä, sitä suurempaan rooliin nousevat detaljit. Suunnittelu käynnistyi alkupalaverilla Erjan kanssa, jossa käytiin läpi toiveita ja valittiin ovimalli sekä tason materiaali. Palaverin pohjalta Erja laati suunnitelman ja sitä käytiin läpi toisella tapaamisella. Suunnitelmaan tehtiin vielä sen jälkeen viilailuja ja sitten ne olivatkin valmiit.

Suunnitelman peruslähtökohdat oli seuraavat: Oikeanpuoleinen seinämä on kattoon asti kaapistoa, johon sijoitetaan jääkaappi, pakastin, mikroaaltouuni, kuivauskaappi, talouskaappi, aamiaiskaappi ja mahdollisimman paljon yläkaappia. Ikkunaseinälle tulee vain alakaapisto, jossa on laatikoiden lisäksi allas, astianpesukone ja liesi. Yläkaapiton ratkaisu on ilmavampi ja meillä haluttiin mieluummin koko tason pituinen ikkuna, joka on katselukorkeudella. Ikkunan päälle etsin jonkin kivan avohyllyn, jossa voi säilyttää esimerkiksi keittokirjoja ja kauniita astioita. Saareke on ilman pöytätasolla olevia toimintoja, tason alle uuni, pieni viinikaappi ja leveä laatikosto sekä olohuoneen puolelle aamiaispaikka sekä kaapit.

Näkymä olohuoneen suunnasta


Visuaalisesti halusin keittiöstä mahdollisimman vähäeleisen. Kaapistojen ovet ovat mattavalkoiset ja vetimettömät. Alkuperäinen ajatukseni oli, että ovet olisivat sileät ja varustettu painomekanismilla, mutta Erjan suosituksesta ajatuksesta luovuttiin. Painomekanismi voi väsyä ajan kanssa ja vaatii mekanismin säätämistä ajoittain. Sen sijaan oviksi valittiin malli, jossa on tarttumaura yläreunassa. Korkeat kaapit olisi mahdollista saada myös vaakajaolla ja tarttumauralla varustettuina, mutta jääkaapin ja pakastimen avaaminen pelkän uran avulla ei tuntunut kovin hyvältä ratkaisulta. Niinpä kaikkiin korkeisiin kaappeihin laitetaan yhtenäisyyden vuoksi hyvin pelkistetty valkoinen vedin.
Jääkaappi, pakastin, mikroaaltouuni ja astianpesukone ovat integroituja ja aamiaiskaapin ovet kätkevät sisälleen pienkoneet. Laatikostojen etulevyt ovat kaikki saman korkuisia, mutta ylempien laatikoiden sisään kätkeytyy pienempi ylälaatikko. Laatikostojen sisään tulee valot, jotka syttyvät kun laatikko avataan. Ei mikään välttämättömyys, mutta kiva detalji mielestäni. Sileää valkoista kaapistoa rikkovat uuni ja viinikaappi sijoitetaan piiloon saarekkeen takapuolelle. Näin olohuoneen suunnasta katsottuna keittiö on hyvin linjakas ja yhtenäinen.
 
Kuvassa seinänviereiset kaapit ilman saareketta
Tasot ovat valkoista kvartsikomposiittia, joka on todella kestävä ja kaunis materiaali. Taso kestää jopa niin korkeita lämpötiloja, että padan voi uunista nostaa suoraan sille eikä naarmuistakaan tarvitse olla huolissaan. Saarekkeen taso tehdään korotetulla piiloreunalla eli suomeksi sanottuna taso on paksumman näköinen. Saarekkeen tason päälle tulee 2 tai 3 roikkuvaa valaisinta ja ikkunaseinän taso valaistaan ikkunasmyygin yläreunaan upotettavalla ledinauhalla, jonka saa päälle altaan vierestä.

Aamiaiskaappi oli yksi aivan ehdottomasti haluttu asia. Aika monta euroa siihen joutuu sijoittamaan, mutta hinnasta huolimatta en halunnut siitä luopua. Aamiaiskaapin ideana on, että sinne sijoitetaan pienkoneet, jotka yleensä ovat keittiön tasoilla kuten kahvinkeitin, leivänpaahdin ja vedenkeitin ja lisäksi siellä on pöytätaso, jolla voi tehdä leipiä ja valmistella kuumia juomia. Sen ovet kääntyvät kaapin sivustoilla oleviin taskuihin kokonaan piiloon eivätkä jää kulkureitille esteeksi. Kun kaappia ei tarvita, ovet voi laittaa kiinni ja kaapistojen yhtenäinen ilme palautuu. Meillä yllätyksenä aamiaiskaapin sisusta onkin musta kontrastina valkoisille kaapistoille. Keittiön takaseinä maalataan lähes mustalla liitutaulumaalilla ja aamiaiskaapin sisusta toistaa kivasti samaa väriä. Minua on aina ärsyttänyt tasoilla olevat koneet, jotka hankaloittavat tasojen pyyhkimistä ja keittiön visuaalinen ilmekin siistiytyy kun nuo möhkäleet saa kaappiin piiloon. Lisäksi leivänmurut saadaan keskitettyä yhteen paikkaan kun nykyään jokainen tekee leipäänsä milloin missäkin ja muruja on pitkin tasoja. Pieniä juttuja, mutta siisteyttä ja sen helppoutta rakastavalle tärkeitä!


Aamiaiskaappi avonaisena


Korkeaan kaapistoon sijoittuva talouskaappi vastaa käyttötarkoitukseltaan apteekkikaappia eli siellä säilytetään kuivia ruokatarvikkeita. Talouskaapissa on normaali kalusteovi ja sisällä laatikoita, jotka vedetään yksitellen ulos. Laatikoiden reunat ovat matalat, jolloin yhdellä silmäyksellä näkee laatikon sisällön. Itse olen vähän epäilevällä kannalla miten apteekkikaapin mekanismi kestää ajan mittaan kaiken sen painon mitä sinne ladataan, joten siitä syytä päädyttiin tähän ratkaisuun.

Nurkkaan tulee tasosta ylöspäin mikro ja sen päälle kuivauskaappi. Pöytätason alle tulee ns. Le mans-kaappi, jossa on oven mukana ulosliukuvat metallihyllyt esimerkiksi kattiloille ja padoille. Kulmakaapit ovat aina olleet vähän ongelmallisia, joten onneksi on kehitetty koko ajan parempia ratkaisuja. Edellisessä talossa meillä oli ns. karusellihyllyt, mutta niissä hyllyjen takaosa jää vähän huonosti käytettäväksi. Tässä uudessa ratkaisussa hyllyt tulevat kokonaan ulos, joten käytännöllisyys on parantunut huimasti.

Tiskialtaaksi valittiin Blanco Silgranit musta komposiittiallas tason alta kiinnitettävänä versiona. Valkoinen allaskin oli pohdinnassa ja kieltämättä olisi hyvännäköinen yhdistelmä valkoisen tason kanssa, mutta aloin taas epäröimään onko se edelleen valkoinen 10 vuoden päästä. Erjakin oli samoilla linjoilla ja arvostan suuresti, että myyjä kertoo asioista niin kuin ne oikeasti ovat eikä lupaa asioita joista ei voi olla 100% varma. Musta allas sopii hyvin myös takaseinän kanssa ja valitsemaamme hanaan.
Altaan alle tulee Blanco Select jätejärjestelmä, jossa on alemmalla tasolla lajitteluroskikset sellaisella reunuksella, että roskasankojen väliin ei voi tippua mitään (taas siivoojan näkökannalta hyvä ratkaisu, allaskaapin siivoaminen on mielestäni ihan vihoviimeistä hommaa) ja ylemmälle tasolle, joka on myös ulosvedettävä saa pesuaineet yms. Koko allaskaappi käytetään siis hyvin hyödyksi.

Hanan valinta on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi kun alunperin olin ajatellut teräksistä suurkeittiöhanaa, mutta vaikka niitä on saatavilla monenlaisia, en ole löytänyt sellaista, jolla olisi tyyppihyväksyntä Suomessa. Kaupoissahan saa myydä kaikenlaista, mutta aina pitää muistaa varmistaa, että kyseistä tuotetta saa myös käyttää Suomessa. Ongelmana noissa hanamalleissa on se, että hana pääsee kääntymään 360 astetta, jolloin hana voi lorotella vettä muuallekin kuin altaaseen. Rakennusvalvonta ei siis hyväksy tällaista hanaa käytettäväksi. Tiedän, että jotkut ovat ratkaisseet ongelman vaihtamalla hanan tarkastusten jälkeen, mutta itse suhtaudun vähän skeptisesti tuollaiseen ratkaisuun. Jos vahinko sitten sattuukin niin seuraavaksi ongelmia voi koitua vakuutusyhtiön kanssa. Sellaista riskiä ei voi ottaa. Toiseksi puutteeksi noissa hanoissa on osoittautunut se, ettei niistä löydy mallia, jossa olisi kosketusvapaa toiminto. Edellisessä talossa meillä oli Oraksen kosketusvapaa hana (muistaakseni tuo ominaisuus oli juuri tullut markkinoille) ja se oli kyllä ihan ylivertainen käytännöllisyydeltään. Taikinaiset kädet sai pestyä kätevästi erillisen pikkuhanan alla koskematta itse hanaan. En siis ole ehkä kuitenkaan valmis luopumaan tuosta ominaisuudesta ja tässä kohtaa käytännöllisyys menee ulkonäön edelle. Meille tulee siis mitä todennäköisimmin hanaksi Oras Optima 2729F. Tuo hana on tyyliltään vähän samantyyppinen kuin nuo teollisuushanat vaikkakaan ei niin näyttävä. Käytännöllisyyttä lisää joustava ja kiinnikkeestään irrotettava juoksuputki, jolloin sitä voi käyttää vähän suihkun tavoin esim. isoja kattiloita pestessä. 

Liedeksi tulee keraaminen induktiotaso ja sen päälle kattoon integroitu liesituuletin. Tuuletinta ohjataan kaukosäätimellä ja asiakkaideni kokemukset sen tehokkuudesta ovat olleet todella hyviä. Tuulettimen merkki ja malli ovat vielä auki, vaatii vähän tutkimista mitä kaikkea on tarjolla.
 
 

Keittiö on minulle ehkä talon tärkein huone ja sen suunnitteluun ja pohdintaan ei voi koskaan käyttää liikaa aikaa. Suunnitelmista tuli juuri sellaiset kuin mitä toivoimme. Nyt ei vaan malttaisi odottaa, että pääsee sinne kokkailemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti