Työmaa on edennyt siihen pisteeseen, että kellarin ulkoseinät on nyt ladottu ylös asti. Seinäthän valettiin noin puoleen väliin aiemmin ja yläosan valu tehdään ensi viikolla. Kantavista väliseinistä ja tuossa edessä näkyvän varaston seinistä puuttuu vielä harkkovarveja.
Mielenkiintoista on ollut nähdä minkälaiset näkymät ikkunoista tulee avautumaan. Suuntaa antavasti niitä on toki varsinkin kellarikerroksen osalta pystynyt arvioimaan, mutta nyt ne näkee konkreettisesti. Tässä tyttären huoneen ikkuna ja ovi. Saatiin kivasti meri näkymään hänenkin huoneesta! Edessä on vielä naapuritontin vanha talo, joka tullaan purkamaan ja näkymä avartuu sen myötä enemmän.
Ylempien kerrosten näkymiä odottelen varsin malttamattomana kun meren puolella ne ovat 4-7 metriä nykyisen maanpinnan yläpuolella ja siihen kohtaan ei tietysti pääse seisomaan ennen kuin talo nousee niin korkealle. On vaikea arvioida kuinka hyvin naapuritalon yli näkyy ja tuleeko rannan puitten latvustot kuinka pahasti näkymien tielle.
Tässä pesuhuoneen ikkunat ja vasemman puoleisen alla ammeen taakse tuleva seinäsyvennys. Ikkunoiden ulkopuolella on harkkopaaleja, mutta kunhan ne tuosta häipyvät niin meri näkyy noistakin ikkunoista. Valokuvan ottokohta vastaa suurin piirtein jos istuisi saunan lauteilla, joten hyvin näkyy sieltäkin. Kuten huomaatte niin tuo merinäkymä on minulle melkoisen tärkeä juttu...
Monttu johon pumppaamot tulevat estää edelleen parvekkeen tukiseinän ja terassin tukimuurien rakentamisen, joten ne kaiketi nousee sitten samaan aikaan 1. kerroksen seinien kanssa.
Pumppaamotkit ovat vihdoin saapuneet tontille ja ne ovatkin aikamoisia pömpeleitä!
Tällä viikolla on myös kaivettu viemäri- ja hulevesiputkien kaivantoa. Haastetta on piisannut kun kaivanto on suhteellisen syvä ja tilaa ei juurikaan ole, joten kaivantoa on jouduttu tekemään pätkissä. Alimmaiseksi kaivantoon on laitettu viemärin putki, väliin eristettä ja soraa, sitten huleveden putki ja sähköjä varten pari putkea, taas eristettä ja soraa ja päällimmäiseksi laitettiin vielä muutama ylimääräinen putki tulevaisuutta ajatellen. Elisa selvittelee parhaillaan alueella kiinnostusta valokuituun ja mikäli vaan tulee riittävästi liittyjiä saadaan mekin se syksyllä. Sen voi sitten vetää tuohon varaputkeen, ettei tarvitse taas kaivaa tietä auki. Ja mistä sitä tietää mitä kaikkea tulevaisuudessa keksitään niin tuo yksi putki on sitten varalla sitä varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti