sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

MEILLÄ ON SISÄLLÄ LÄMMINTÄ

Työmaalla tapahtui iso harppaus kun saatiin helmikuun alussa villat kattoon ja sen myötä tönö sisältä lämpimäksi. Itse villan puhallushan oli nopea juttu, mutta kaikki se etukäteisvalmistelu yläpohjan kanssa... Tuulensuojalevyjen näpertely ristikoiden väliin, iv-putkien veto ja koolaus vievät oman aikansa. Sähköurakoitsijakin kävi vetämässä ennen villan puhallusta kattoon johdot kun se oli vielä helpompaa ilman villan painoa koolauksia vastaan. Näissä työvaiheissa pääsee näkemään konkreettisesti kuinka paljon kaikkea tekniikkaa on rakenteissa piilossa.


Iv-kuiluun menee yläpohjasta muutama putki



Villat puhallettu

Tällä viikolla saimme talon alapuolenkin umpeen kun vuorossa oli kellarin lattian valu.

Ennen valua kun kaikki valun sisään tulevat roippeet on paikoillaan

Valmis lattia. Taustalla pesuhuoneen ikkunat ja oikealla kotiteatterin.
Lähiviikkojen aikana valetaan vielä kahden ylimmän kerroksen lattioiden pintalaatat ja portaat. Sitten valuhommat onkin ohi ja päästään kuivattelemaan rakenteita täysteholla.

Parvekkeen liukuovi on myös saatu vihdoin paikoilleen. Sen kunniaksi jaankin teille ensimmäiset näkymäkuvat ylimmästä kerroksesta. Kyllä tuossa retkituolissa kelpaa lounasta nautiskella ja odotella meren vapautumista talvipeitteestään!

Ruokailutila on jo ruokailukäytössä :)
Ylimmän kerroksen maisemaikkunoihin olen enemmän kuin tyytyväinen!


Olohuoneen liukuovi paikallaan ja maisema avautuu täydessä komeudessaan. Liukuu muuten unelmankevyesti tuo ovi.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti