keskiviikko 19. joulukuuta 2018

TALVI TULI TYÖMAALLE

Yleensä alan toivoa jo marraskuussa, että tulisipa lunta. Se valaisee niin kivasti ja joulumielen löytäminen on helpompaa lumisissa maisemissa. Tämä syksy ja alkutalvi ovat olleet siitä mielessä poikkeuksellisia, että nyt olen nimenomaan toivonut, ettei vaan tulisi lunta hankaloittamaan työmaan kuvioita. No nyt sitä maanantaina sitten tuli ja arvatkaapas mitä?
Se ei meitä haittaa, koska me saatiin viikonloppuna katto päälle! Muuta joululahjaa en sitten kaipaakaan!
Huopamies oli lauantaina ja sunnuntaina hommissa ja sunnuntai-iltapäivästä katolla oli huopa ja seuraavana yönä alkoi sataa lunta. Aika tarkkaa hommaa tämä aikataulutus :).
Näin talvisen näköistä oli tullut yhdessä yössä.



Ehdittiin saada piha-alueetkin hyvälle mallille kun maanrakentajamme ehti viime viikolla paikalle ja aika hyvään saumaan kun maalämpökaivo oli juuri saatu porattua ja sen putket vedettyä talolle eikä ollut vielä ikkunatoimitus eikä lumi häiritsemässä hommaa.

Tässä lähtötilanne...


...ja tässä lopputulos. Tuosta on helppo jatkaa keväällä pihan tekoa.



Sora-alueelle tulee taloa kiertävä polku, joka päällystetään kiveyksellä. Kuvassa näyttää kuin maanpinta kallistaisi taloon päin, mutta todellisuudessa tuo sora-alue kyllä kallistaa ulospäin. Hiekka-alueen päälle tulee kunttaa eli metsän aluspohjaa. Tontin rajalle kaivettiin valmiiksi istutusura, johon istutetaan havua, marjakuusta tms., joka sopii kuntan kanssa hyvin yhteen. Ei siis ole tulossa mitään selkeää pensasaitaa vaan vapaammin ryhmiteltyjä istutusryhmiä rajaamaan piha-aluetta.
 
Ylärinteen puolelta ei puutu kuin asvaltti pinnasta. Pääoven edustalle pitää valaa vielä sisääntuloterassi ja porras, mutta epäilenpä, että ne jätetään suosiolla kevääseen.


Alarinteen puolella piha saatiin myös muotoiltua. Kuntan/istutusalueen ja terassin rajalle tulee tukimuuri, jolle antura on jo valmiina jos vaan joku ehtisi latomaan muurin paikalleen. Keväällä vaan sitten mullat kuoppiin ja istuttelemaan.


Alaterassin alue on myös tasoitettu ja sinne näyttää muodostuneen puusepän verstas. Sain houkuteltua työmaakäynnille mukaan tyttärenikin ja varsin tyytyväisenä hän katseli tiluksiaan. Tämähän on kuulemma hänen privaattiterassinsa.



Länsipuoli näyttää vielä näin surkealta. Talon sivustalta laskeutuu porras yläpihalta alapihalle ja sen vierelle tehdään portaittain laskeva istutusallas. Porras ja istutusallas vaativat vierelleen tukimuurin kun naapurin puolella on pelkkä iso monttu eikä ole tietoa milloin siihen aletaan rakentamaan. Tontin omistaja myy sitä parhaillaan, joten siinä olisi tarjolla hyvä rakennuspaikka merinäköalalla jos jollakin on tontin etsintä käynnissä! Löytyy tästä linkistä jos alkoi kiinnostamaan.
https://www.etuovi.com/kohde/h47742?sc=M1330360887&pos=3


1 kommentti:

  1. Tuosta tulee varmasti upea. Meillä pitäisi tuo sorakuljetus työmaalle hoitaa lähiaikoina. Meillä on rakentaminen vasta alussa. Onhan tämä ihan mukavaa suunnitella, eniten odottaa sitä lopputulosta. https://www.kuljetusnukari.fi/maa-ainekset

    VastaaPoista