perjantai 3. elokuuta 2018

MITÄ JÄI KÄTEEN ASUNTOMESSUILTA?

Mekin tietenkin pyörähdimme asuntomessuilla jos omaan projektiin löytyisi jotain mielenkiintoista. Messuilla tulee kyllä käytyä aina kun ne vaan sijaitsevat järkevän ajomatkan päässä ihan noin ammatillisestakin mielenkiinnosta. En nyt aio tehdä mitään kaiken kattavaa kuvakavalkadia tai selostusta messuista kun kaikki sisustuslehdet ovat täynnä niitä ja kiinnostuneet ovat varmaan itsekin vierailleet Porissa.

Yleisfiilikseni messuista jäi valitettavasti aika laimeaksi. Talot olivat pitkälti ihan perusratkaisuja eikä mitään ennen näkemättömiä pohja- tai julkisivuratkaisuja näkynyt. Varsin tuttuihin ja turvallisiin ratkaisuihin oli päädytty. Ainoan poikkeuksen muodosti Talo Haltiatar, jossa oli käytetty kattotiiltä julkisivumateriaalina. Sisustuksetkaan eivät herättäneet minussa mitään inspiraatioita. Niistä olin eniten kiinnostunut nyt kun materiaalivalinnat ovat itsellekin ajankohtaisia ja olisin toivonut löytäväni jotain uusia pinnoitteita. Ei sillä, että omakotitaloissa pitäisi aina olla jotain uutta ja ihmeellistä, mutta messutaloihin kohdistuu aina enemmän odotuksia ja itse tykkään, jos pientaloissa on edes joku pieni persoonallinen juttu. Arkkitehdin silmiin pohjaratkaisut olivat kuitenkin mielestäni toimivampia kuin vuoden 2015 messuilla Vantaalla, jolloin olen viimeksi messuilla käynyt. Tilat olivat pääsääntöisesti hyvin kalustettavissa ja kahta henkilökohtaista inhokkiani ei ollut monessakaan talossa. Toinen noista on vessanpönttö saunan pesuhuoneessa suihkun vieressä ja toinen saunaosastolle käynti kodinhoitohuoneen kautta. Ja miksi en näistä pidä? Kuka haluaa istua pöntöllä kun joku toinen on suihkussa tai katselee saunasta? Pönttö voi hyvin sijaita pesuhuoneessa, mutta pienellä suunnittelupanoksella se saadaan sijoitettua esim. seinämän taakse, jolloin pöntölle saa vähän yksityisyyttä. Kodinhoitohuoneen käyttö pukeutumistilana on mielestäni perusteltua silloin kun neliöitä on vähän käytettävissä ja pukeutumiselle varataan oma nurkkaus kodinhoitohuoneeseen. Kun taas rakennetaan reilun kokoista omakotitaloa, mielestäni pukeutumistilalle voisi uhrata muutaman oman neliön. Kodinhoitohuoneessa on yleensä kotona eniten sekamelskaa, pyykkejä kuivumassa ja ehkä pyykinpesukonekin pyörimässä. Saunaan taas mennään rauhoittumaan ja rentoutumaan ja kodinhoitohuone saunan eteisenä ei ole omiaan tukemaan tuota tarkoitusta.

Muutama hyödynnettävä juttu messuilta kuitenkin löytyi! Meille on suunniteltu saunan terassille poreamme ja aiemmin ajatuksena oli laittaa nimenomaan sellainen perusulkoporeamme osittain upotettuna. Nuo ammeet ovat kuitenkin minun silmiini järkyttävän ruman näköisiä varsinkin sisäpuolelta ja messuilla jossain talossa tuollainen amme oli nimenomaan osittain upotettuna, jolloin tietysti sisäosa on vielä enemmän näkyvissä. Mutta sitten näin Drop poreammeen livenä ja se on kyllä visuaaliselta ilmeeltään ihan eri planeetalta. Kerrassaan hienoa designia! Joten meni kyllä ajatukset uusiksi tuon suhteen!


Toinen kiinnostava elementti oli erilaiset terassinuotiopaikat (mikä lie virallinen nimitys näille), joita oli esillä useilta toimittajilta. Olin jo aiemmin ajatellut, että nuotiopaikka olisi kiva alapihalla ja näiden myötä ajatus vaan vahvistui. Alustalla voisi polttaa nuotiota, grillata, hiillostaa kalaa ja parhaimmassa tapauksessa se toimisi myös alaterassin pöytänä. Dropilta oli esillä oma mallinsa, jossa nuotiokolon voi peittää teräslevyllä, jolloin se toimii myös pöytänä, mutta siinä taas ei ole lisäosina saatavana grillausritilää tai hiillostuslautaa kuten tuossa Jalotakan mallissa. Täytyy vähän perehtyä tarjontaan enemmän jos vaikka löytyisi malli, joka mahdollistaa nämä kaikki ominaisuudet. Tai sitten vaan kehitellä itse jotain tuotetta enemmän...






Vähän pitää antaa negatiivista kritiikkiä myös messujärjestäjille. Messuilla kun on kiertänyt jo muutamassa talossa, alkaa olemaan aika sekaisin, että miten päin minä tässä talossa nyt oikein olen. Jos kulkureitti kulkisi taloissa aina pääovesta sisään, saisi talosta heti paremman yleiskuvan. Monessa kohteessa kulkureitti alkoi esim. sivuovesta, jolloin talon kokonaisratkaisu oli paljon vaikeammin hahmotettavissa. Näin on ollut aiemmillakin asuntomessuilla ja tähän toivoisin muutosta.

2 kommenttia:

  1. Vähän saman suuntaisia ajatuksia messuista (samat inhokkiratkaisutkin!), vaikka jotkut sisustusratkaisut inspiroivatkin siinä mielessä, että ainakin omat ajatukset materiaaleista vahvistuivat. Mutta tuo Drop - olen yrittänyt ujuttaa sitä budjettiimme vaikka miten päin, mutta taidan joutua tyytymään pelkkään varaukseen, vaikka niihin järkyttäviin porealtaisiin nähden Drop on mielestäni jopa edullinen. Myös nuotiopaikka on toivelistalla ja se on onneksi jopa toteutettavissa meidänkin budjetilla :D

    VastaaPoista
  2. Totta, että ihan halpoja nuo poreammeet eivät ole ja olikin iloinen yllätys, että tuo Drop on tosiaan edullisempi moniin muihin poreammeisiin nähden. Erittäin hyvä ajatus tehdä sille varaus valmiiksi! Maahan voi kaivaa montun valmiiksi terassin alle ja kun tekee terassin kantavat rakenteetkin sen mitoituksen huomioiden niin pääsee sitten aika helpolla kun kukkaron nyöreissä riittää varaa Dropille :).
    Hannele

    VastaaPoista