perjantai 10. elokuuta 2018

SISUSTUSMATERIAALIVALINTOJA OSA 1


Lomalla oli aikaa taas keskittyä vähän enemmän oman talon juttuihin. Kiertelin mm. kaikki varteenotettavat laattaliikkeet läpi, kävin tutkimassa erilaisia mikrosementtejä ja selvittelin kylpyhuoneiden tasovaihtoehtoja. Hyvin pieni osa valinnoista tuli tehtyä, suurinta osaa pitää vielä haudutella aikansa. Lisäksi nyt syksyllä on tulossa uusia mallistoja laatoista, joten ne täytyy tietysti nähdä ennen kuin lopullisia päätöksiä aletaan tekemään.
 
Olin valitettavasti ja todennäköisesti myyjien mielestä päivän rasittavin asiakas. Kiertelin ympäriinsä materiaalikassini kanssa (jossa siis on kerättynä varteenotettavia väri-  ja materiaalimalleja) ja levittelin niitä ympäriinsä verraten tarjolla oleviin tuotteisiin. Myyjien kanssa keskustelut olivat tätä luokkaa: liian tasainen, liian röpöläinen, liian tehdasmainen, liian harmaa, liian pieni, liian suuri, liian lämmin, liian kylmä... ja tämä siis yhdestä lattialaatasta. Tiedän itse mitä haluan, mutta yritäpä selittää sitä toiselle.
 
Mikrosementtejä kävin katselemassa mm. Pisarameressä. Suomenojan myymälään on tehty näyttelykylpyhuone mikrosementillä, jonka sävy on Plata. Valokuva vähän valehtelee sävyssä, lattiassa sävy on lähimpänä oikeaa eli se on vähän ruskeaan taittava harmaa.
 
Seinien ja lattian sävy Plata, vasemmassa mallipalassa Usva ja pienessä Negro
 
 
Meillä mikrosementtiä on ainakin näillä näkymin tulossa portaiden askelmiin valkoisena sekä kylpy- ja pesuhuoneen seiniin valkoisena ja harmaana.
Sävyperheen uutuus Usva on lähimpänä sitä mitä minulla oli mielessä pesuhuoneeseen mustan laatan kaveriksi. Valkoista tulee kaikkiin kylpyhuoneisiin. Pojan kylppäriin oli ajatuksena musta tehosteseinä mikrosementistä, mutta eihän tuo musta sitten oikeasti olekaan mikään musta vaan selkeästi ruskeaan taittava harmaa, joka ei kyllä käy. Sävyihin pystytään vaikuttamaan myös lakkaukseen sekoitettavalla pigmentillä, mutta se taas tuo mukanaan sen, että mikrosementin elävyys vähenee. Eli ei ehkä se ihanteellisin vaihtoehto, joten täytyy tutkia lisää eri toimittajien sävyjä jos joltain löytyisi oikeasti musta. Tai sitten vaihdetaan lennosta tehosteseinä laataksi.
 
Selkeästi isoin ja tärkein materiaalivalinta on eteisaulan, olohuoneen, keittiön, ruokailutilan sekä vanhempien makuuhuoneen lattiamateriaali. Haluan ehdottomasti saman materiaalin myös parvekkeille. Tämä siitä syystä, että kun olohuoneen ja parvekkeen välillä on lattiasta lähtevää ikkunaseinää ja lattiamateriaalit ovat samat, yhdistyy sisä- ja ulkotila visuaalisesti yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä vaatimus sulkee siis pois kaikki ulkotiloihin soveltumattomat materiaalit eli parketit ja vinyylit. Nyt niin suosittu betonilattia ei tunnu omaan kotiini hyvältä valinnalta, joten laattalattiahan niihin sitten tulee. Löysin laattapisteeltä aivan upean ison lattialaatan ja olen siitä varsin innoissani!
 
 
Laatta on kooltaan 90x90cm ja sen pinta on betonimaisen elävä, mutta värisävyltään kuitenkin lähempänä valkoista kuin harmaata (kuvassa hieman tummempi kuin on oikeasti). Laatan hinta on ihan kohtuullinen isoksi laataksi (73,40€/m2), mutta kun sitä on kuitenkin tulossa isot määrät niin aikamoinen satsaushan se on. Laskeskelin, että noihin tiloihin sitä uppoaisi 145m2. Lisäksi pohdinnassa on keskikerroksen makuu- ja työhuoneiden lattiat. Alun perin olin ajatellut niihin vinyylilattiaa, mutta kun pojan huoneessa on sama tilanne kuin olohuoneen ja parvekkeen välillä, puoltaisi se samaa laattaa myös noihin tiloihin. Pidän myös siitä, ettei erilaisia materiaaleja ole kauhean paljon eikä materiaali vaihdu huoneesta toiseen jatkuvasti. Siitä tulisi sitten 50 neliötä vielä lisää. Täytyy siis toivoa, että Laattapisteeltä irtoaa kunnon alennukset tuolle määrälle...
 
Pesuhuoneen mustaksi seinälaataksi ei löytynyt yhtäkään mielikuvaani vastaavaa laattaa. Hakusessa oli tämän tyyppinen musta, kapea, kivimäinen ja eläväpintainen laatta  Tämä on siis oikeaa kiveä ja se ei sovellu suihkujen taakse ja on liian paksukin.
 
 
 
Laattapisteellä ajatustani lähinnä oleva laatta oli tällainen, mutta hinta ei nostanut hymyä huulille. 140€ hujakoilla/m2. Auts! Laatta on myös makuuni liian kiiltävä. Kuvassa myös mikrosementtimalli sävyssä Usva, joka olisi siis tulossa tilan muihin seiniin.
 
 
 
Jos ei uusista mallistoista löydy ajatustani vastaavaa laattaa, alan seuraavaksi miettimään jotain ihan muun tyyppistä ratkaisua. Mm. tällaisia 3-ulotteisia malleja on Laattapisteen mallistoissa. Tuo alempi on varsin hieno, mutta sitä on ainoastaan kuvassa olevan harmaan ja valkoisen sävyssä. Lisäksi tuossa mietityttää pilaako saumat tuon hienon pinnan ja onko tämä sellainen, johon kyllästyy nopeasti.
 
 
 
ABL-laatoilla on tällainen hieman mokkamaisen oloinen laatta (pinta ei välity kuvassa kovin hyvin), jota saa eri kokoisina ja sitä voisi joko laittaa joko 5x30cm kokoisina vaakaan tai yhdistää eri kokoja. Pohdittavan arvoinen vaihtoehto tuokin.



Pesuhuoneen lattiaan sen sijaan löytyi toivomani luonnonkivilaatta RTV:ltä. Hintakin on varsin kohtuullinen 50€/m2 luokkaa. Saumaukseen ajattelin hakea saman sävyn kuin on seinien vaalean harmaassa mikrosementissä, joka sitoo kivasti eri pinnat yhdeksi kokonaisuudeksi.
 
 
 
Kodinhoitohuoneen seinään löysin juuri sen mitä etsin eli kuusikulmaisen valkoisen mosaiikin Starkilta. Ovh-hinta on halvempi kuin suoraan ABL-laatoilta ostettuna, jännä juttu. Mosaiikki on tarkoitus saumata mustalla, jolloin muoto erottuu parhaiten ja pinnasta tulee eläväinen. Laattaa tulee ainoastaan yhdelle seinälle tason ja kaapiston väliin ja menekki on muutaman neliön luokkaa, joten hintakaan ei ole kynnyskysymys.
 
 
 
ABL-laattojen valikoimissa on tällainen 5cmx5cm kuusikulmainen marmorikuvioitu laatta, joka olisi upea vessojen tehosteosioissa. Hintaa tuolle tulee n.150€/m2 eli vähän turhan kallis. Laattapisteelle on kuitenkin tulossa syksyn aikana vastaava tuote ja kuulemma hintakin olisi varsin maltillinen. Jään siis odottelemaan minkälainen se on.
 
 
 
Kellarin kuiviin tiloihin on suunniteltu vinyylilattiaa vaikka mieluiten laittaisin ihan kunnon puulankkulattian. Se ei kuitenkaan koiraperheessä pysyisi kauan hyvännäköisenä, joten tässä tapauksessa joudun joustamaan periaatteestani "materiaalin täytyy näyttää siltä mitä se on". Kuukausien etsinnän jälkeen löysin vihdoin vinyyliin oikean värisävyn ja mallin. Tämä on Pergon Light washed oak plank ja se on vieläpä RTV:llä tarjouksessa, 30€/m2 luokkaa. Nice! Tätä voidaan pitää melkoisen varmana valintana. Kuvassa kaverina osaan seinistä tuleva mikrosementti ja kyseisen tilan ikkunan- ja ovenkarmeihin valittu musta. Toimii!
 
 
 
Pukkilassa on myynnissä hieno mattamusta Nemox-tarvikesarja, joka sopii hienosti meidän taloon moneenkin tilaan. Esittelytelineessä on myös hauska epäsymmetrinen ladontamalli, joka tyyppinen voisi toimia pesuhuoneessa mokkalaatan ladontana.
 
 
 
 


Valinnat on siis monilta osin vielä ihan levällään ja aika paljon lisäpohdintaa ja etsiskelyä tarvitaan. Olen välillä varsinainen jahkailija, mutta olen huomannut, että jos on esimerkiksi 2 vaihtoehtoa, joista ei osaa päättää, täytyy asia unohtaa kokonaan ja alitajunta tekee päätöksen puolestani. Mutta aikaa näihin valintoihin kannattaa varata! Ensimmäisellä katselukierroksella ei kannata ostaa vielä mitään vaan tehdä ensin yleissilmäys tarjontaan ja vasta seuraavalla tai sitä seuraavalla kierroksella lähteä päättämään materiaaleja yksi kerrallaan ja aina verraten jo valittuihin saman tilan tuotteisiin. Tämä on aika lailla ison palapelin kokoamista, jossa jokaisen palan pitää sopia toisiinsa.

3 kommenttia:

  1. Meillä eletään samojen hommien parissa eli materiaalivalintoja olisi tehtävä uuteen asuntoon. Viimeiset pari päivää olen tuskaillut mikrosementtien sekä laatojen sävyjen parissa. Eli mitkä ovat ne juuri oikeat harmaan sävyt. Ihana huomata, että en ole ainut jonka mielestä mikrosementin sävy Plata taittaa ruskeaan/beigeen ja Usva on enemmän rehellinen harmaa. Luulen, että päädyn valitsemaan jälkimmäisen portaisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pää on tällä hetkellä niin pyörällä, että olen jopa ryhtynyt järjestämään äänestyksiä blogini Instagram tilillä valintojen suhteen. :D

      -KOTISMI-

      Poista
  2. Niin totta, että nämä valinnat ei ole niin helppoja kuin voisi olettaa! Vaikka löytää hyvän sävyn niin sitten jonkun toisen värin/sävyn rinnalla se ei näytäkään samalta. Itse olen nyt pari viime viikkoa painiskellut valkoisen sävyjen kanssa. Päivitystä tulossa tästäkin aiheesta...

    VastaaPoista