perjantai 31. toukokuuta 2019

JA SITTEN KORISTELLAAN KAKKU

Olen varsin innokas leipomaan kakkuja ja mielestäni homma huipentuu aina sen koristeluun. Mm. tällaisia on tullut vuosien varrella väkerreltyä. Mansikkakakku on tyttäreni tuotos, joten selkeästi tämä harrastus on siirtymässä sukupolvelta toiselle :).


Mutta koska tämä ei ole leivontablogi, nyt ei taida olla kyse tällaisesta päällystämisestä vaan hommasta johon käytetään kermavaahdon sijaan laastia. Meidän raksalla näyttää nyt tältä ja sehän tarkoittaa sitä, että ulkopuolen rappaus on alkanut!



Telineiden kasaus oli oma hommansa sekin...

Rappaus alkoi maanantaina ja toistaiseksi homma on keskittynyt ikkunoiden suojaamiseen ja aukkojen pielien tekoon sekä sokkelilistojen asennuksiin.



Ennen rappausta asennettiin myös ikkunapellit, jotta rappaus saadaan päättymään siististi pellin pokkaukseen.



Rappauksen meille tekee Järvelän Tasoiteteam ja laasteina käytämme Kiviran tuotteita. Kiviran laasteilla rapattiin edellinenkin talo ja reilun 10 vuoden asumisen jälkeen pinnat olivat kuin uusia.

Värisävyjä tulee kaksi. Pääväri on valkoinen ja siinä sävy on A-pohjan perusvalkoinen. Kellarikerros ja sokkelit rapataan tumman harmaiksi ja värisävy on 7500N, 8000N tai 8500N. Rappari tekee näistä kolmesta värimallit ja niiden perusteella tehdään valinta. Yleisesti suosittelen, että rappaussävyistä kannattaa aina teettää isommat mallit jos on vähänkään epäselvää mikä olisi sopiva sävy. Itse olen pyytänyt mallit metri x metri kokoon. Värikarttojen pienistä plänteistä ei pysty kunnolla arvioimaan miltä väri näyttää isompana pintana ja varsinkaan rapattuna. Monien karttojen värimallit on tehty maalaamalla ja rapattuna pintaan tulee rosoisuutta, joka muuttaa hieman värin luonnetta. Malleja kannattaa katsella eri vuorokaudenaikoina kun valo muuttuu päivän mittaan ja siirrellä malleja talon ympäri, jotta näkee valon vaikutuksen eri puolilla. Meillä rappauksen pinta tehdään hierrettynä, jolla saadaan melko tasaista pintaa. Mielestäni se sopii meidän taloon ja moderniin arkkitehtuuriin parhaiten ja myös likaantuu vähemmän kuin röpelöisempi pinta.

Tavoite on, että aluskerrokset ovat valmiina 12.6. mennessä ja sitten annetaan niiden kuivua reilun viikon verran ja juhannuksen jälkeen vedetään sitten pintavärit. Tuskin maltan odottaa, että näkee lopputuloksen!




1 kommentti:

  1. Olen erittäin iloinen voidessani jakaa kokemukseni täällä, nimeni on Brenda ja olin onnellisesti naimisissa. Vasta kun aviomieheni sanoi pettävän häntä, niin meistä molemmista tuli nagging parit, hän ei voinut uskoa, eikä hän myöskään luottanut sanoihini, joten jätimme avioeron, myöhemmin erotimme ja lupasimme koskaan asettamatta. Yritin pitkään siirtyä eteenpäin, mutta en voinut pysyä ilman häntä, joten aloin pyrkiä palaamaan mieheni, sitten minut ohjautui Dr.IZOYAan. Upea mies, jonka tapasin, hän rakasti loitsun ja sai mieheni palaamaan 24 tunnin sisällä. Tämän vuoksi olen täällä jakamassa tohtori IZOYAn kontaktia, tavoittamassa häntä drizayaomosolution@gmail.com kautta. Hän on todella voimakas ja erikoistunut seuraaviin asioihin ...
    (1) Kaikenlaiset rakkausloitsut. (2) Lopeta avioero. (3) Lopeta rauha. (4) Tarvitaan henkistä apua.

    VastaaPoista